ICT teollisen tuotannon ekotehostajana


Kuva: HP
ICT-ratkaisut voivat olla merkittävä tekijä tuotannon tai valmistuksen ympäristövaikutusten hallitsemisessa ja vähentämisessä. Erityisesti massatuotannossa pienetkin valinnat tilojen ilmastoinnissa tai lämmityksessä, toiminnan valvonnassa tai toimitusketjujen optimoinnissa tuovat merkittäviä taloudellisia ja ympäristöllisiä säästöjä.
ICT on keskeinen tekijä tuotantotaloudessa ja sen mahdollisuus pienentää energiankulutusta tietotekniikkaan perustuvassa tuotannossa ja prosessiteollisuudessa on Euroopan komission vuonna 2009 esittämän arvion mukaan noin 25-30 prosenttia. Älykkään tuotannon tehostaminen on kuitenkin haasteellista, sillä se edellyttää onnistuakseen kokonaisvaltaista käsitystä tuotantotalouden säästöpotentiaalista sekä energian, rahan että näiden seurauksena myös ilmaston suhteen.
Esimerkkejä:
Esimerkki 1, HP: Ympäristövaikutusten valvontatyökalu auttaa vähentämään energiankulutusta
Esimerkki 2, HP: Digitaalinen tulostus vähentää riippuvuutta fyysisistä materiaalivirroista
Esimerkki 3, HP: Toimitusketjun hallinta tuo energiasäästöä
Esimerkki 4, Cisco: Cisco EnergyWise -teknologia auttaa vähentämään IP-verkossa olevien laitteiden energiankulutusta
HP:n Unkarissa työskentelevän ryhmän kehittämä HP Integrated Site Management -ratkaisu on työkalu, jolla asiakkaat voivat valvoa ja ohjata sellaisia energian käyttöä, vedenkulutusta ja jäteveden määrää samoin kuin ilmansaasteita tuotantopisteissä tai toimistorakennuksissa.
Työkalun tarkoitus on pienentää kustannuksia, siis esimerkiksi energialaskuja tai jätevesien käsittelymaksuja. Samalla sen avulla voi nostaa tuotannon tehokkuutta ja ehkäistä odottamattomia tapahtumia, jotka voisivat johtaa tuotantoprosessien keskeytymiseen.
Ratkaisu otettiin käyttöön unkarilaisessa yhtiössä, joka valmistaa puisia huonekaluja johtavalle huonekaluyhtiölle. HP:n työkalulla tehty valvonta ja valvonnan tuottamat laskelmat auttoivat yhtiötä supistamaan energiankulutustaan ja kasvihuonekaasupäästöjään 11,3 prosentilla.
Digitaaliset tulostusprosessit ovat usein tehokkaampia kuin perinteiset offset-painomenetelmät. Perinteinen offset-tekniikka vaatii suuria painomääriä, jotta valmistelutöihin liittyvä kulut saadaan katetuksi. Tämä taas johtaa liikatulostukseen, varastointitarpeisiin ja raskaaseen kuljetuslogistiikkaan.
Retail Marketing Automation on työnkulkuratkaisu, jolla voidaan minimoida tulostettuihin materiaaleihin liittyvää jätettä ja kustannuksia. Tulostus tehdään tilauksen mukaan juuri siellä ja silloin, kun aineistoa tarvitaan sen sijaan, että tulostus hoidettaisiin keskitetyssä paikassa, josta materiaali sitten jaeltaisiin joko maanteitse tai joskus jopa lentokoneella.
HP:n ratkaisuasiantuntijoiden tekemien arvioiden mukaan jälleenmyyjät ovat onnistuneet vähentämään hukkaan menneiden kylttien ja muun tulostetun markkinointimateriaalin määrää jopa 90 prosentilla kyseistä ratkaisua hyödyntämällä. Eräs suuri supermarketketju, jolla on myymälöitä eri puolilla Eurooppaa, otti käyttöön online-järjestelmän, joka virtaviivaisti materiaalien teon ja mahdollisti myynninedistämiskampanjoiden kiinteän yhdistämisen materiaalien tulostukseen. Ratkaisu paransi yrityksen tulosta muun muassa lyhentämällä myynninedistämistoimien käynnistysaikaa, mutta vähensi samalla hukkaan menneiden mainoskylttien määrää 30 prosentilla.
Valmistavan teollisuuden tuotantoketjut ovat erittäin monimutkaisia - ne vaativat yhä suurempaa notkeutta, enemmän yhteistyötä ja entistä parempaa reagointikykyä. Toimiva toimitusketjustrategia ja liiketoiminnallinen kehysrakenne luovat organisaatiolle valmiudet joustavaan toimintaan ja nopeaan reagointiin tilanteen muuttuessa. Osana tehokasta toimitusketjua ovat operatiivinen tehokkuus ja logistiikan optimointi, joilla voidaan myös pienentää kasvihuonekaasupäästöjä.
Logistiikkaa voidaan optimoida siten, että siinä käytetään tehokkaasti erilaisia kuljetusmuotoja tai ketjun eri jäsenten välisiä etäisyyksiä. HP:n arvion mukaan jokainen ilmateitse kuljetettu rahtitonni tuottaa kilometriä kohden 0,6 kg hiilidioksidipäästöjä, kun taas merikuljetus tuottaa vastaavasti vain 0,003 kg. Toimitusketjuista, jotka voidaan optimoida hyödyntämään merikuljetuksia, olisi näin merkittävää etua. HP:n omassa sisäisessä esimerkissä yhtiö pystyi viime vuonna siirtämään yli 250 kontillista kannettavia tietokoneita lentorahdista laivoihin, mikä säästää noin 4000 tonnin hiilidioksidiekvivalenttimäärän.
HP tarjoaa toimitusketju- ja toiminnanohjausratkaisuja (ERP), joiden avulla asiakkaat eri toimialoilla voivat virtaviivaistaa toimintaansa. Esimerkiksi HP/Microsoft Supply Chain Visibility Solution on alusta, jolla voidaan kerätä ja analysoida toimitusketjun tietoja, Tietojen pohjalta on mahdollista tehdä perusteltuja päätöksia, lieventää riskejä ja parantaa prosesseja.
Kuluttajatuotesektorilla toimitusketjun näkyvyys voi esimerkiksi parantaa toimitusketjun ohjattavuutta kysynnän mukaan, mikä vähentää tarpeetonta varastointia ja varmistaa, että tuotteet toimitetaan vasta, kun niitä tarvitaan.
Cisco EnergyWise -teknologia auttaa valvomaan, raportoimaan ja vähentämään IP-verkossa toimivien laitteiden energiankulutusta.
Älykäs tietoverkko auttaa hallitsemaan energiankulutusta. EnergyWise-teknologian ja avoimien rajapintojen avulla tietoverkon kautta hallittavien laitteiden energiankulutusta voidaan valvoa. Tämä tuo yrityksille merkittäviä säästöjä ja auttaa samalla vähentämään energiankulutusta ja kasvihuonepäästöjä. Koska IP-verkossa on paljon erilaisia laitteita IP-puhelimista ilmastointiin, ovat säästömahdollisuudet huimat.
Ensimmäisessä vaiheessa EnergyWise-teknologia kattaa IP-verkossa toimivat IP-puhelimet, videovalvontalaitteet, langattomat tukiasemat sekä Ciscon kytkimet. Pelkästään tämän ansiosta 1.000 IP-puhelimen ja 100 tukiaseman yrityksessä kyetään säästämään 84.000 kilowattituntia vuodessa, mikä vastaa kustannuksiltaan noin 10.000 euroa tai noin 2.500 henkilöauton vuosittaisia päästöjä. Kun teknologia laajenee työasemiin, kannettaviin tietokoneisiin ja tulostimiin, säästöt kasvavat entisestään. Vuonna 2010 teknologia kattaa erilaiset IP-verkossa olevat talotekniikan, kuten lämmityksen, ilmastoinnin, valaistuksen ja hissien sekä kulunvalvonnan laitteet. Erityisesti Suomessa lämmityslaitteiden energiankulutusta vähentämällä syntyvät suurimmat energiansäästöt.
Cisco julkisti myös ostaneensa Richards-Zeta Building Intelligence -yhtiön, joka valmistaa älykkäitä välikerrosohjelmistoja (middleware). Välikerrosohjelmistojen avulla voidaan hallita ja vähentää energiankulutusta talotekniikkaratkaisuissa, kuten valaistuksessa, hisseissä, ilmastoinnissa ja lämmityksessä. Richards-Zetan ratkaisut mahdollistavat avoimien rajapintojen avulla, että talotekniikka, IT-sovellukset ja Ciscon EnergyWise toimivat yhdessä. Richards-Zeta on tehnyt muun muassa Googlen palkintoja voittaneet Green Campus -ratkaisut.
Cisco EnergyWise-teknologia:
- Teknologia on Ciscon Catalyst-kytkimien ohjelmisto-ominaisuus
- Avoimien rajapintojen avulla se voi valvoa reaaliaikaisesti tietoverkossa olevien laitteiden energiankulutusta, raportoida kulutuksen tasosta sekä auttaa kulutuksen vähentämisessä.
- Cisco Green Business Value Calculator tarjoaa työkalun sen laskemiseen, miten uudet Cisco-teknologiat (esimerkiksi TelePresence, WebEx ja Unified Communications -työkalut) voivat säästää kustannuksia ja auttaa vähentämään päästöjä.
- Ensimmäisessä vaiheessa (Network Control, helmikuu 2009) voidaan valvoa tietoverkkoon liitettyjä IP-puhelimia, videovalvontalaitteita, langattomia tukiasemia sekä Ciscon Catalyst -kytkimiä.
- Toisessa vaiheessa (IT Control, kesä 2009) tullaan kattamaan työasemat, kannettavat tietokoneet ja tulostimet.
- Kolmannessa vaiheessa (Building Control, vuoden 2010 alussa) valvonta laajenee IP-verkossa toimivaan talotekniikkaan, kuten lämmitykseen, ilmastointiin, valaistukseen ja valvontajärjestelmiin.